Jo Pompan ensiaskelista lähtien on tavoitteenamme ollut koiran hyvinvoinnin edistäminen sekä pitkäikäinen tuote – tämä ajatus ohjaa meitä edelleen jokaisessa valinnassamme.
Pompan tarina sai alkunsa halusta valmistaa aikaa ja käyttöä kestävä koiran vaate, joka mahdollistaa rajoittamattoman liikkeen. Pompan perustaja Meri Alku suunnitteli ensimmäiset takit omille agilitykoirilleen huomattuaan, ettei silloinen vaatetarjonta vastannut harrastajien korkeita vaatimuksia. Näin syntyi klassikkotuote PerusPomppa, joka esiteltiin ensimmäistä kertaa yleisölle vuoden 2008 agilityn MM-kilpailussa Helsingissä.
Tänä päivänä, Pompan jatkaessa vauhdikasta kasvuaan, on meille entistä tärkeämpää huomioida vaikutuksemme ympäröivaan maailmaan. Vastuullisuus kulkee mukanamme kaikkialla – aina materiaalivalinnoista päästöjen pienentämiseen ja tuotteidemme elinkaaren pidentämiseen.
Matkamme on vasta alussa, mutta suuntamme on selvä. Tältä sivulta löydät tietoa vastuullisuustyöstämme tähän mennessä sekä tulevaisuuden tavoitteistamme.

Vastuullisuus ei merkitse meille yksittäistä tekoa vaan se on jatkuva matka, jossa opimme, kehitymme sekä teemme konkreettisia asioita – niin pieniä kuin suuria. Asetamme itsellemme vuosittaisia vastuullisuustavoitteita, joiden eteen teemme väsymättömästi töitä kauden aikana.
Tällä sivulla kurkistetaan vuoden hienoimpiin saavutuksiin ja tuleviin tavoitteisiin, mutta myös mutkiin, joita olemme polullamme kohdanneet.
Lue lisää >

Pitkäikäinen tuote on vastuullisuuden avaintekijöitä. Aikaa kestävä design, laadukkaat materiaalit sekä koiralähtöinen muotoilu takaavat, että asiakkaamme haluavat käyttää Pomppa-tuotteitansa vuodesta toiseen sekä pitää niistä hyvää huolta.
Tutustu vastuullisen tuotesuunnitelumme peruspilareihin sekä kiertotalouden periaatteisiimme.
Lue lisää >

Hyvinvointi näkyy vastuullisuustyössämme monella tasolla. Se on kokonaisuus, joka ulottuu pitkälle tuotteen ulkopuolelle. Se alkaa koirasta, jatkuen kaikkiin, jotka ovat mukana matkassamme: valmistajista ja työntekijöistämme aina asiakkaisiin asti.
Tällä sivulla kerromme, miten huolehdimme hyvinvoinnista jokaisella osa-alueella.
Lue lisää >

Olemme seuranneet hiilijalanjälkeämme jo usean vuoden ajan. Parantamalla läpinäkyvyyttä sekä tunnistamalla kehitystä vaativat osa-alueet, pystymme minimoimaan toimintamme aiheuttamat haitalliset vaikutukset.
Lue lisää hiilijalanjäljestämme ja sen kehityksestä vuosien varrella.